Kemeraruuhka jatkuu Metsäkeskuksessa

Huhtikuun lopulla käsittelyjonossa oli 13 000 kemerahakemusta ja 7 000 toteutusilmoitusta.

Suomen metsäkeskuksessa oli huhtikuun lopulla noin 13 000 kemerahakemusta käsittelyjonossa. Toteutusilmoituksia jonossa oli noin 7 000 kappaletta.

Parhaillaan käynnissä on ympäristötukihankkeiden käsittely, vanhan kemeran mukaisia hankkeita ryhdyttiin maksamaan viikolla 14. Uuden kemeralain mukaisia tienrakennus- ja suometsänhoitohankkeita ryhdytään käsittelemään huhti-toukokuun vaihteessa.

Metsäkeskuksessa on hakemusruuhkan takia tehty erityisjärjestelyjä, joiden avulla jonoja saadaan purettua osin jo heinäkuuhun mennessä.

Kuluvan vuoden kemerapotista (55,2 miljoonaa euroa) on käytetty toistaiseksi 5,4 miljoonaa euroa.

METSÄLEHTI