Kesämyräkkä luvassa lauantaiaamuksi

Eteläiset tuulet puhaltavat puuskissa etelärannikolla ja kaakossa jopa 20 metriä sekunnissa, Ilmatieteenlaitos ennakoi.

Uusi kesämyrsky riepottelee Suomea viikonloppuna, Ilmatieteenlaitos varoittaa. Tuulet voimistuvat jo perjantain ja lauantain välisen yön aikana, mutta vahinkoja aiheuttavat myrskypuuskat saapuvat etelärannikolle ja maan kaakkoisosaan lauantaiaamun tai aamupäivän kuluessa. Myöhemmin päivällä tuulinen alue laajenee koko maan etelä- ja itäosaan.

Eteläiset tuulet puhaltavat puuskissa noin 15 metriä sekunnissa, mutta varsinkin etelärannikolla ja kaakossa jopa 20 metriä sekunnissa. Sateiden jäljiltä märkä maaperä voi lisätä vahinkojen määrää, Ilmatieteenlaitos arvioi.

Sunnuntaiksi tuulet vähitellen heikkenevät, kun matalapaine liikkuu maan pohjoisosaan ja heikkenee. Sää jatkuu kuitenkin epävakaisena ja melko viileänä.

METSÄLEHTI