Kirjanpainajatuhot eivät helpota Ruotsissa, tuhojen määrä viimevuotisella tasolla

Suuri osa vahingoittuneista kuusista oli inventoinnin aikana yhä pystyssä.

Kirjanpainajatuhot nousevat Ruotsissa tänä vuonna noin 8 miljoonaan kuutioon, Ruotsin maatalousyliopisto SLU kertoo. Määrä on samaa luokkaa kuin viime vuonna. Tämä on pettymys, sillä toiveissa oli, että tuhot olisivat kääntyneet laskuun.

Tuhot keskittyivät Etelä- ja Keski-Ruotsiin. Toisin kuin viime vuonna tällä kertaa tuhot olivat suuremmat Keski-Ruotsissa (52 prosenttia), viime vuonna tuhoja oli enemmän Etelä-Ruotsissa.

”On huolestuttavaa, että tuhot ovat edelleen näin korkealla tasolla. Nyt alan toimijoilta tarvitaan suurempi ponnistus, jotta kehitys saadaan käännettyä”, projektipäällikkö Kerstin Ström Skogsstyrelsenistä toteaa. Skogsstyrelsen, eli Ruotsin metsäkeskus, oli tilannut kirjanpainajainventoinnin SLU:lta.

Kirjanpainajista kärsineistä kuusista peräti 80 prosenttia oli inventoinnin aikana yhä pystyssä. Vain vajaat 2 miljoonaa oli korjattu. Tämä selittyy todenäköisesti kiireelllä ja sillä, että kaikkia tuhoja ei ole helppo huomata.

”Se, että vahingoittuneita puita ei enempää ole korjattu, on pulma, koska kirjanpainajat tulevat talvehtimaan ja aiheuttavat lisää tuhoja ensi vuonna. Meidän on pohdittava, mitä voisimme tehdä enemmän”, Ström sanoo.

Kommentit (1)

  1. Ovatko kirjapainaja tuhot yleisempiä istuttaen viljellyissa puustoissa kuin luontaisesti syntyneissä?

Metsänhoito Metsänhoito