Koivulla kova kysyntä Päijät-Hämeessä, perustukista maksetaan 80 euroa kuutiolta

Samalla laatuvaatimukset ovat liudentuneet, metsänhoitoyhdistyksestä kerrotaan.

Koivutukin hinta on lähes tuplaantunut Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen alueelle, yhdistyksen johtaja Jari Yli-Talonen kertoo. Perustukista maksetaan nyt noin 80 euroa kuutiolta, kun muutama vuosi sitten hinta oli 40–50 euroa kuutiolta. Harvennuksillakin koivutukin hinta on noussut jo noin 75 euroon kuutiolta.

Päijät-Hämeen hintojen ero Luonnonvarakeskuksen julkaisemiin alueellisiin keskihintoihin on tuntuva. Esimerkiksi toissaviikolla koivutukista maksettiin keskimäärin noin 60 euroa kuutiolta päätehakkuilla Etelä-Suomessa.

”Tämä on erittäin iso nousu, en tällaista muista kokeneeni”, Yli-Talonen sanoo.

Yksittäisissä leimikoissa koivutukin hinta on ylittänyt jopa kuusi- ja mäntytukin hinnat.

Laatuvaatimuksista tingitty

Yhdistyksen alueella on koivun käyttäjiä, muun muassa iso puunjalostusyhtiö Koskinen.  Ja puusta onkin kilpailua.

Kova kysyntä on tarkoittanut myös sitä, että koivun laatuvaatimuksista on tingitty.

”Käytännössä laatuvaatimukset ovat poistuneet”, Yli-Talonen toteaa.

Niinpä nykyisin esimerkiksi harvennuksilta saadaan koivutukkia ehkä tuplasti aiempaa enemmän. Myös yhdistyksen vuosittain toimittama koivutukin määrä on moninkertaistunut.

Koivun kysynnän nousun taustalla on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka pysäytti venäläisen puun tuonnin Suomeen. Niin kauan kuin sota jatkuu, ei muutosta kysyntään ole näköpiirissä, Yli-Talonen arvioi.

 

Kommentit (3)

  1. Ja itä-Suomessa hinta on reilun 50 euroa. 3 vaneritehdasta alle 100 kilometrin päässä, ja silti jäävät tienvarteen ja lopulta energiapuuksi. Latvaläpimitta vielä nostettu 20 senttimetriin.

  2. Olen itäsuomesta,sain koivutukille 80 euroa ja läpimitta 17 dm

  3. Sama täällä etelä savossa 80 kiinnolta ja kunhan runko pysyy 65cm lieriön sisässä niin kelpaa tukiksi.

Puukauppa Puukauppa