Koneurakoinnin loppuvuoden näkymät haastavat – korjuuseisokkeja ennakoidaan

Lähes puolet puunkorjuuyrityksistä ennakoi kysynnän heikkenevän.

Tämän vuoden syksy näyttää koneurakoinnissa hyvin haastavalta, Koneyrittäjien tuore kysely kertoo. Kyselyyn vastanneista puunkorjuuyrityksistä runsaat 40 prosenttia ennakoi kysynnän heikkenevän, alle viidennes odotti kysynnän kasvavan.

Puunkorjuuseen ennakoidaan tuotannonrajoituksia. Vastaajista noin puolet odottaa puunkorjuuseisokkien pituuden olevan loppuvuonna kolme viikkoa taikka enemmän. Lomautuksia on toteuttanut tai niitä ennakoi 40 prosenttia puunkorjuuyrityksistä.

Liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola muistuttaa, että puunkorjuualalla on ollut lomautuksia historiallisen paljon vuoden aikana. Alkuvuotta 2020 haittasivat sekä huonot kelit että työtaistelut. Keväällä oli edessä kelirikko ja koronan aiheuttamat asiakkaiden tuotannon supistukset ja varastojen alasajot.

”Loppuvuonna näyttää tulevan lisää seisokkeja. Tällaisessa oloissa on useimmille yrityksille lähes mahdotonta ylläpitää hyvää kannattavuutta”, Jaakkola arvioi.

Yritysten ahdinkoa lisäsi sekin, että puunkorjuuyritykset jäivät koronayritystukien ulkopuolelle.

Hakkuiden lasku näkyi liikevaihdossa

Puunkorjuuyritysten keskimääräinen liikevaihto laski viime vuonna. Koneyrittäjien liiton kannattavuusselvityksen mukaan keskimääräinen liikavaihto oli 582 000 euroa, mikä on liki 10 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Lasku selittyy pääosin hakkuiden vähenemisellä. Myös liiketulos laski, se oli 1,2 prosenttia liikevaihdosta.

”Liiketulokset ovat sangen matalalla tasolla. Siksi varsinkin puunkorjuuyritysten tilanne on viimeksi kuluneen vuoden aikana muuttunut hankalaksi ja osalla hyvinkin vaikeaksi. Hakkuumäärä on toista vuotta peräkkäin pudonnut ja lisäksi palveluiden kysyntä on ollut hyvin sahaavaa. Koronapandemia pahentaa tilannetta edelleen”, Jaakkola toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa