Eduskunnassa hyväksyttiin toukokuussa metsästyslain muutos. Sen perusteella maa- ja metsätalousministeriö päivitti karhukannan hoitosuunnitelmaa ja kannanhoidollisia poikkeuslupia koskevan asetuksen.
Karhujen metsästyksen mahdollistaminen nähtiin tarpeelliseksi sekä lakimuutoksen että hoitosuunnitelman valmistelussa. Etenkin Itä-Suomessa kasvava karhukanta aiheuttaa haasteita. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan kanta tulee tuplaantumaan vuoteen 2030 mennessä, ellei sitä päästä verottamaan.
Riistakeskus antoi poikkeusluvat 129 karhun kaatamiseen. Luvista valitettiin, ja hallinto-oikeus on asettanut luvat nyt täytäntöönpanokieltoon.
Hallinto-oikeus tutkii poikkeuslupien lainmukaisuuden EU:n ja kansallisen sääntelyn osalta. Päätökset saadaan joko loppuvuodesta tai ensi vuoden alussa.
Näin ollen tänä syksynä karhujahtiin ei päästä, ellei hallinto-oikeus kumoa täytäntöönpanokieltoja, Riistakeskuksesta todetaan. Riistakeskus tulee hakemaan kieltojen kumoamista. Karhujahtiin ei päästy myöskään viime syksynä valitusten takia.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan karhukannanhoitoon haussa on pitkäaikainen ratkaisu. Tuoreen lakimuutoksen toimivuuteen voidaan ottaa kantaa vasta muutoksenhakuprosessin päätyttyä, ministeriöstä todetaan.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään