Miten maaperän hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet niin paljon? Muun muassa tätä pohdittiin maa- ja metsätalousministeriön tänään järjestämässä webinaarissa. Webinaari käsitteli metsien hiilitasetta kasvihuonekaasuinventaariossa ja hiilitaseeseen vaikuttavia tekijöitä.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Jaakko Heikkisen webinaarissa esittelemästä grafiikasta käy ilmi, että kivennäismaiden maaperä on ollut merkittävä hiilinielu vielä viime vuosituhannen vaihteessa mutta painunut viime vuosina nollan tuntumaan.
”Maaperä on yhteydessä puustoon. Jos hakataan turhan paljon, ei menetetä pelkästään puuston nielua, vaan myös maaperän nielu. Jos taas puusto kasvaa, näkyy se jollain aikavälillä myös maaperän hiilitaseessa”, Heikkinen arvioi.
Yksi syy maaperän hiilinielun pienenemiseen on hänen mukaansa ilmaston lämpeneminen, joka kiihdyttää maassa olevan hiilen hajoamista. Lisäksi maahan päätyvän hiilen määrän lisääntyminen on tasaantunut.
Kivennäismailla maaperän päästöarvio perustuu mallinnukseen. Käytössä oleva Yasso07-malli huomioi elävän puuston, hakkuutähteet, luonnonpoistuman ja aluskasvillisuuden. Se, miten paljon maasta lähtee mallissa hiiltä, riippuu lämpötilasta ja sademääristä.
”Mallinnustulokset riippuvat siitä, mitä mallia käytetään ja mitä oletuksia mallinnuksessa käytetään. Mitä tahansa arvioidaankin, saadaan vain jonkinlaisia arvioita. Ei ole keinoa selvittää tarkkaan, mitä maassa tapahtuu. Näin se vain maaperäasioissa on”, Heikkinen toteaa.
Turvemailla valtava hiilivarasto
Turvemaiden hiilidioksidipäästöjä esitteli webinaarissa Luken erikoistutkija Paavo Ojanen. Hänkin totesi, että päästöjen lisääntymisen taustalla on ilmaston lämpeneminen.
Turvemailla maaperän päästöarvio perustuu pitkälti maastossa tehtäviin mittauksiin, jotka yleistetään tilastollisella mallilla valtakunnan tasolle. Se, miksi maaperän hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet turvemailla niin paljon, johtuu Ojasen mukaan muun muassa siitä, että turve on valtava, hapettomiin oloihin kertynyt hiilivarasto, joten hiilestä ei ole pulaa ja hajotettavaa riittää.
Lisäksi ilmaston lämpeneminen lämmittää ja kuivattaa turvetta. Mitä syvemmällä vedenpinta on, sitä enemmän turvetta on hapellisissa oloissa, mikä lisää hajotusta. Lisäksi mitä lämpimämpää on, sitä nopeammin mikrobit hajottavat turvatta.
Ojasen mukaan turvemaiden hiilidioksidipäästöt olivat vuonna 2023 noin 270 grammaa neliömetrillä. Etelä-Ruotsissa, Baltiassa ja Keski-Euroopassa vastaava luku on hänen mukaansa kolme neljä kertaa suurempi.
”Eli kasvun varaa on. Jos ilmasto kehittyy niin, että suot kuivuvat ja lämpenevät edelleen, turpeen hajoaminen kiihtyy meilläkin”, hän ennakoi.
Turvemaiden laskentamenetelmä kuvaa Ojasen mukaan suuraluetasolla realistisesti päästöjen kehitystä, jos ojitustilanne pysyy ennallaan. Lähivuosina tavoitteena on kehittää menetelmää muun muassa niin, että se ottaisi huomioon myös vedenpintaan vaikuttavat muutokset ojastossa.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ruotsissa se kivennäismaanielu näkyy pysyvän ennallaan, vaikka on hakattu turhan ja ilmastokin on lämmennyt.
”Mallinnustulokset riippuvat siitä, mitä mallia käytetään ja mitä oletuksia mallinnuksessa käytetään. Mitä tahansa arvioidaankin, saadaan vain jonkinlaisia arvioita…”
Sellaista seikkailua. Ja näillä perusteilla hirttosilmukkaa on aseteltu,- ei fossiilisten käryyttäjien-, vaan metsänomistajien kaulaan!
Huomioiko Luken malli ollenkaan hakkuutehtäiden kariketta. Ei hakkutähteitä aina korjata pois ja yleensäkin vain osittain. Ruotsin isoa maaperänielua on selitetty juuri suurilla hakkuilla.