Laskuri näyttää, miten hakkuut vaikuttavat metsien hiilinieluun

Avoimen verkkolaskurin avulla voi tarkastella, miten Suomen metsien hiilinielu muuttuu eri hakkuutasoilla vuoteen 2040 saakka.

Suomen ympäristökeskuksen uuden laskurin avulla voi arvioida esimerkiksi sitä, millainen metsien hiilinielun pitäisi olla, jotta Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuonna 2035. Metsät ovat hiilinielu silloin, kun ne sitovat hiiltä enemmän kuin sitä vapautuu ilmakehään tai poistuu korjuun myötä.

Suomen hiilineutraaliustavoite edellyttää noin 27 miljoonan tonnin hiilinielua metsämaalla, jos muiden sektorien päästöt kehittyvät Orpon hallituksen energia- ja ilmastostrategian politiikkatoimia kuvaavan skenaarion mukaisesti.

Laskurin mukaan tällainen hiilinielu saavutetaan, jos vuotuiset hakkuut pysyvät enintään noin 63 miljoonassa kuutiometrissä. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomessa on hakattu keskimäärin 75 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa.

 “Laskurin tulokset ovat hyvin linjassa Suomen ilmastopaneelin ja luontopaneelin alkuvuodesta esittämien arvioiden kanssa”, sanoo johtava tutkija Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskuksesta.

Laskuri muuttaa aiempia käsityksiä metsiin sitoutuvan hiilen määrästä ja sen muutoksista. Uusimpien kasvihuonekaasuinventaaritietojen perusteella elävään puustoon sitoutuu enemmän hiiltä kuin aiemmin arvioitiin. Tämä kasvattaa arviota metsien hiilinielusta.

Laskuri on toteutettu ympäristöministeriön rahoituksella.

Lue myös

Kommentit (3)

  1. Onpa hienoa, kun nyt on oikein laskuri, joka näyttää, miten asiat on. Saadaan unohtaa kaikki epävarmat simulaatiot ja laskelmat hiilinieluista! Nykyään laskurit kertoo kaiken ja jotkut pöljät uskovat.

  2. Panu

    Toivottavasti jonain päivänä ymmärretään, että metsät eivät voi olla hiilinielu pitkällä aikavälillä (koska silloin puusto kasvaisi äärettömästi) ja ratkaisu pitää löytyä päästöjä vähentämällä.

  3. Juu. Ja kun sota taas loppuu niin siirretään tuo 12milj.m3 hakkuita Venäjälle niin silloinhan yhtälö toimii, Suomen osalta. Miten sitten lienee globaalisti? Ainakin paperilla näyttää että kaikki on hyvin, Suomen osalta. Kysympähän vain onko tässä mitään järkee?

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat