Eduskuntavaalien lähestyessä puoluekartan vasemmalla laidalla on kasvavaa intoa kosiskella kaupunkilaisälymystöä mukaan luonnon pelastamiseen. Niinpä seuraavan hallituksen ohjelmaan tarjotaan luontolakia.
Lähihistoriaa harrastaneena ei voi välttyä näkemästä yhtymäkohtia luontolain ja 1970-luvulla puuhatun rauhanlain välillä.
Kummassakin taustalla on ideologinen eetos. Rauhanlakia touhusivat voimansa tunnossa olleet taistolaiset. Luontolakia puuhaavat punavihervasemmisto ympäristöjärjestöjen ja niitä tukevien tutkijoiden kanssa.
Rauhanlain tavoitteena oli Neuvostoliiton arvostelun kriminalisoiminen, toteutuessaan laki olisi häpäissyt länsimaisen sananvapauden. Luontolaki ottaa maalikseen yksityisen omaisuuden suojan.
Luontolaista kaavaillaan sitovaa velvoitetta luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon tilan parantamiseksi. Sen säädökset pitäisi ottaa huomioon kaikessa lainsäädännössä ja hallinnossa – arvattavasti myös metsälaissa.
Laki sisältää yleviä tavoitteita, joita olisi helppo kannattaa Kehä kolmosen sisäpuolella. Tavoitteet kiteytyvät neljään kohtaan: vältä, minimoi, korvaa tai ennallista haitat.
Luonnonsuojelulakiin verrattuna luontolain piiri olisi merkittävästi laajempi.
Luonnonsuojelulaki koskee erikseen suojeltavaksi määriteltyjä lajeja ja alueita. Ja mikä tärkeintä, luonnonsuojelulaissa määritellään perusteet korvauksille, kun maankäyttöä lain puitteissa rajoitetaan.
Luontolaki sen sijaan ulottuisi myös niin sanottuun arkiluontoon. Sääntely olisi tarkoitus ulottaa niin maankäyttöön kuin luonnonvarojen hyödyntämiseen.
Toisin kuin luonnonsuojelulaissa, luontolaissa ei puhuta maanomistajille maksettavista korvauksista, vaan luonnolle aiheutettujen haittojen korvaamisesta.
Kun tietää sylttytehtaan, on helppo ennustaa, että luontolain ykkösmaaliksi valikoituisi metsien käyttö.
Kysyin huvikseni tekoälyltä, mikä aiheuttaa luontokatoa Suomessa. Ensimmäiseksi nousi metsätalous ja puuston voimakas käyttö – näin siitä huolimatta, että hakkuut ovat 1960-luvulta alkaen olleet pienempiä kuin metsien kasvu.
Luontolain nojalla haettaisiin varmasti rajoituksia metsätaloudelle ja kasvua suojelupinta-aloihin. Vastineeksi tarjottaisiin höttöisiä ajatelmia puun jalostusasteen nostosta ja uusista aineettomista metsähyödyistä.
Ja toisin kuin luonnonsuojelulaissa, luontolaissa ei puhuta maanomistajille maksettavista korvauksista, vaan luonnolle aiheutettujen haittojen korvaamisesta. Rahavirran suunta siis kääntyisi.
Luontolain suitsimisessa metsäsektorin edunvalvojilla on edessään vähintään yhtä iso savotta kuin ennallistamisasetuksen kampeaminen edes jotenkin järjelliselle tolalle. Siinä loppunäytös on vielä näkemättä.
Olen aina silloin tällöin miettinyt luontokadon todellista syvyyttä.
Uhanalaisten metsälajien määrä kasvoi vuoden 2010 814 lajista vuonna 2019 raportoituun 833 lajiin. Muutos on kauniisti sanoen marginaalinen, eivätkä luvut ole edes vertailukelpoisia, koska tarkasteltavien lajien määrää on kasvatettu.
Entä mitä tapahtuu, jos metsien käyttöä jatketaan nykyisellä tasolla, mikä siis määritelmän mukaisesti tarkoittaisi luontokadon jatkumista? Lisääntyisikö uhanalaisten metsälajien määrä esimerkiksi 850:een?
Muuttuisiko Suomi asuinkelvottomaksi, pysähtyisikö yhteyttäminen metsäpuiden latvuksissa, entä loppuisiko karikkeen hajoaminen humuksessa? Lakkaisivatko pellot tuottamasta viljaa?
Suurella todennäköisyydellä talousmetsien lajikirjo ei supistuisi vaan saattaisi rikastua, kun luonnonhoitotoimia ja sekametsien suosimista metsien käsittelyssä sovelletaan yhä laajemmalla alueella ja vanhimmat säästöpuuryhmät alkavat pian ränsistyä ja lahota.
Lue myös
Riikilä | Valtio suojelee haitallisimpia vieraslajeja
Riikilä | Hyvät ja pahat metsänhoitoyhdistykset – vai päinvastoin?
Riikilä | Google investoi ja energiapuun myyjät kiittävät
Riikilä | Ilmoitusvelvollisuus oli liikaa, luontojärjestöt älähtivät metsälain uudistamisesta
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Säästöpuuryhmien ja tekopökkelöiden hyödyt lajikirjolle ovat jo mitattavissa. Tällä hetkellä mennään ”mikään ei riitä”-vaihteella ja metsien suojelu yksityisomaisuuden sosialisoinnin muodossa on helppo myydä metsää omistamattomalle kansanosalle. Toivottavasti perustuslakivaliokunta on tehtäviensä tasalla ja pystyy estämään ainakin pahimmat ylilyönnit.
Pelkkä metsälajien kokonaismäärän tarkastelu voi viedä harhaan. Ilmastonmuutos tuo uusia tulokkaita – harvalukuisina tietenkin aluksi luokittuen uhanalaisiksi. Muutos myös vie pois muutokseen heikosti sopeutuvia lajeja riippumatta metsien käytöstä. Parempi mittari olisi yleisten metsälajien uhanalaisuus. Ne ovat oletettavasti myös tärkeimmät metsäekosysteemin toiminnan kannalta – eivät harvinaiset lajit.