Liki kolmannes ei ole päättänyt mhy-jäsenyydestään

Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksun oli maksanut 65 prosenttia metsänomistajista huhtikuun loppuun mennessä. Eroamisesta oli ilmoittanut 6 prosenttia ja vajaat 30 prosenttia jäsenistä ei ollut vielä päättänyt jäsenyydestään.

Metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksun oli maksanut 65 prosenttia metsänomistajista huhtikuun loppuun mennessä, Metsänhoitoyhdistysten palvelu Mhyp kertoo. Eroamisesta oli ilmoittanut 6 prosenttia ja vajaat 30 prosenttia jäsenistä ei ollut vielä päättänyt jäsenyydestään.

Päätöstään lykänneiden määrä – vajaa kolmannes jäsenistä – askarruttaa yhdistysväkeä.

– Se on iso määrä. Siihen on varmaan monia syitä, esimerkiksi laskutuksessa on ollut ongelmia, Mhyp:n toimitusjohtaja Marja Kalpio kertoo.

Myös yhdistysten koko on saattanut vaikuttaa. Isoissa yhdistyksissä jäsenyydestään päättämättömiä on ollut enemmän kuin pienissä.

Metsäpinta-alassa jäsenmaksun maksaneet kattavat noin 80 prosenttia yhdistysten toimialueesta. Eronneissa ja päätöstään lykänneissä on siis keskimääräistä enemmän pieniä tiloja.

Yhdistystä on vaihtanut vain muutamia jäseniä, noin kymmenkunta yhdistystä kohden.

METSÄLEHTI