Luontovarma etsii eri puolilta Suomea ammattitaitoisia yrittäjämetsureita osaksi valtakunnallista verkostoaan. Töiden määrä on kasvanut, joten lisää tekijöitä tarvitaan.
”Hyvistä tekijöistä on alalla jatkuva tarve. Yrittäjämetsureita tarvitaan ympäri vuoden. Kokeneita ammattilaisia on haastava löytää, kun töitä olisi tarjolla enemmänkin”, liiketoimintajohtaja Tuomas Kähö kertoo tiedotteessa.
Luontovarman työkohteet ovat esimerkiksi puustonkäsittelyä teiden ja sähkölinjojen varsilla, luonnonhoitoa, ennallistamiskohteiden metsuritöitä ja linjaraivauksia. Töissä korostuvat riskien ennakointi ja kyky kaataa puu hallitusti ympäristössä, jossa ei ole varaa virheisiin.
”Etsimme ennen kaikkea tekijöitä, joilla on vahva ammattitaito, asennetta ja kyky sopeutua vaihtelevien kohteiden erilaisiin vaatimuksiin. Meillä on tarve sekä yksittäisille metsureille että yhdessä kulkeville metsuriryhmille.”
Kähö haluaa myös haastaa tapaa, jolla metsurityöstä puhutaan.
”Metsuri ei ole paikalle kutsuttava auttava käsipari. Ammattitaitoinen metsuri on osa onnistunutta toteutusta ja tuo työhön sellaista käytännön osaamista, jota ei voida korvata työohjeella, kartalla tai suunnitelmaraportilla.”
Luontovarma on puustonpoistoon, luonnonhoitoon ja metsäteiden rakentamiseen keskittynyt yritys. Aiemmin yritys toimi Temepa-nimellä.
Lue myös
Hallitus esittää ensi vuodelle lisärahaa metka-tukeen ja metsitykseen
Metsitystuki palaamassa ensi vuonna, maapohjasta riippuen tukea maksetaan 1 500-2 000 euroa hehtaarilta
Valvontaan satelliitit apuun – metsänhoidon tukia peritty takaisin noin 200 000 euroa
Pottiputkille käyttöä – valtion metsiin istutetaan syksyllä lähes kuusi miljoonaa tainta
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään