Maanmittauslaitos muistuttaa lainhuudatuksista

Ensimmäisessä vaiheessa lähestytään niitä maanomistajia, jotka ovat ostaneet määräalansa vuoden 2014 kesäkuusta vuoden 2015 loppuun.

Maanmittauslaitos ryhtyy herättelemään niitä maanomistajia, jotka eivät ole hakeneet määräalalleen lainhuutoa määräajassa. Hankkeessa maanomistajia lähestytään ensin kirjeellä ja tarvittaessa vielä jonkin ajan kuluttua puhelimitse.

Ensimmäisessä vaiheessa lähestytään niitä omistajia, jotka ovat ostaneet määräalansa vuoden 2014 kesäkuusta vuoden 2015 loppuun. Näitä määräaloja on noin 1 250 kappaletta.

Kaikkiaan kuuden kuukauden määräajan ylittäneitä määräaloja on tällä hetkellä Maanmittauslaitoksen mukaan noin 6 000.

”Omistusoikeuden kirjaaminen parantaa kiinteistöjä koskevien rekisterien oikeellisuutta ja ajantasaisuutta sekä lisää määräalan omistajien oikeusturvaa”, kertoo tuotantopäällikkö Jukka Syrjälä hankkeen hyödyistä.

METSÄLEHTI