Majavista on hyötyä myös nisäkkäille

Majavalammilla on lähes kaksinkertainen määrä nisäkäslajeja verrattuna majavattomiin metsälampiin.

Majava hyödyttää monia eläimiä jopa vuosikymmenten ajan, kertoo uusin tutkimustieto. Myönteiset vaikutukset eivät rajoitu vain kaloihin, sammakoihin, hyönteisiin ja vesilintuihin, vaan myös nisäkkäät saavat etua majavien läsnäolosta.

Helsingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että majavalammilla oli lähes kaksinkertainen määrä nisäkäslajeja verrattuna majavattomiin metsälampiin. Nisäkäsyksilöitäkin oli majavalammilla yli kymmenen prosenttia enemmän.

Erityisen voimakkaasti majavalammilla runsastuivat saukko, näätä, lumikko ja hirvi. Saukko hyötyy talvisin majavalampien sulapaikoista, joista sen on helppo pulahtaa kalaan. Näätä ja lumikko puolestaan saalistavat myyriä, joita on majavalampien reunoilla tavallista metsälampea enemmän.

”Hirvet voivat hyödyntää majavien kaatamien puiden latvuksia. Majava-altaiden alueelta löytyy hirville maistuvaa kasvillisuutta, kuten lumpeita, ja veden pinnan laskettua esimerkiksi vesakkoa”, kertoo majavien ympäristövaikutuksia lähes 40 vuosikymmenen ajan tutkinut yliopistonlehtori Petri Nummi.

Tutkimus tehtiin Evon valtionpuistossa Hämeenlinnan Lammilla vuosina 2017–2018. Luvut perustuvat lumijälkiin ja riistakameran kuviin. Evon alueen majavat ovat kanandanmajavia, joita istutettiin Suomeen 1930-luvulla.

Alkuperäinen euroopanmajava metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1800-luvun lopulla, mutta myös sitä on palautettu istuttamalla. Valtakunnallisen laskennan perusteella euroopanmajavia arvioitiin vuonna 2017 olevan 3 300–4 500 ja kanadanmajavia 10 300–19 100.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat