Metsä Board kaavailee uutta kartonkitehdasta Kaskisiin, aloittaa esisuunnittelun

Yhtiön mukaan mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024.

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Board käynnistää esisuunnittelun vuosikapasiteetiltaan noin 800 000 tonnin taivekartonkitehtaan rakentamisesta Kaskisten tehdasalueelle.

Päätöksen taustalla on selvitys mahdollisuuksista kasvattaa taivekartonkikapasiteettia Suomessa tai Ruotsissa.

Esisuunnittelu sisältää teknisen suunnittelun, infrastruktuuri- ja logistiikkaratkaisujen suunnittelun sekä päälaitehankintojen kilpailutuksen. Osana esisuunnittelua käynnistetään ympäristövaikutusten arviointi sekä ympäristölupaprosessi.

Metsä Board arvioi, että mahdollinen investointipäätös voitaisiin tehdä aikaisintaan vuonna 2024.

”Tavoitteenamme on maailman resurssitehokkain tehdas, huippuluokan kilpailukyky sekä hiilijalanjäljen vähentämisen mahdollistava tuotekonsepti. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen ja muovia korvaavien pakkausten kysyntä jatkaa kasvuaan. Haluamme vastata tähän kysyntään entistä vastuullisemmilla ja kiertotaloutta edistävillä pakkausratkaisuilla”, toteaa Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa