Metsä Group ottaa käyttöön runkohinnoittelun harvennuksilla

Yhtiö haluaa laajentaa päätehakkuilla jo käytettyä hinnoittelua, jossa katkonta ei vaikuta puukauppatuloon.

Metsä Group aikoo ottaa käyttöön runkohinnoittelun harvennushakkuissa. Uusi järeysrunkohinta otetaan käyttöön kesäkuussa Lohjan, Oulun, Jyväskylän ja Joensuun hankintapiireillä. Hinnoittelu laajenee koko maahan vuoden loppuun mennessä.

Uudessa menetelmässä harvennuksessa poistetusta puista maksetaan niiden järeyteen perustuva runkohinta. Harvennettavat puut ostetaan kokonaisina runkoina, ja niiden hinta määräytyy poistettavien puiden keskijäreyden mukaan.

Se, miten rungot katkotaan kuiduiksi ja tukeiksi, ei enää vaikuta metsänomistajan saamaan puukauppatuloon.

Metsä Group laskee, että järeysrunkohinta on kilpailukykyinen perinteiseen tukki-kuitu-hinnoitteluun verrattuna. Näin siksi, että puun voi katkoa sopiviksi kappaleiksi tarpeen ja markkinatilanteen mukaan.

”Metsäasiantuntijamme arvioi nykyaikaisella mittaustyökalulla puuston järeyden ja puuston laadun. Näiden tietojen perusteella määrittelemme leimikolle puulajeittain runkohinnan”, Metsä Groupin puukaupan ja metsäpalveluiden johtaja Juha Jumppanen sanoo.

Metsänomistaja saa metsäasiantuntijalta arvion siitä, mikä on kaadettujen kuusirunkojen ja mäntyrunkojen keskijäreys ja kummallekin puulajille maksettava runkohinta kuutiometrille. Hän saa myös puukaupan yhteydessä taulukon, josta hän näkee, miten kuutiohinta muuttuu jos järeys muuttuu arvioidusta.

Puunkorjuun jälkeen saadaan tarkka hakkuukoneen mittaama tulos poistettujen puiden keskijäreydestä. Jos keskijäreys on korkeampi kuin metsäasiantuntijan arvioima keskijäreys, puusta maksettava hinta nousee ja päinvastaisessa tilanteessa hinta laskee.

Metsä Group on jo ostanut kiinteällä runkohinnalla uudistusleimikoita. Niissä poistettavien puiden järeyden arviointi on helpompaa kuin harvennuksilla.

”Haluamme lisätä runkohinnoittelun käyttöä ja vapauttaa katkontaa, jotta pystymme optimoimaan rungon jalostusarvon kaikissa lopputuotemarkkinatilanteissa”, Jumppanen sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa