Metsä Groupin huhti-kesäkuun liikevaihto pysyi viime vuoden tasolla 1,4 miljardissa eurossa. Vertailukelpoinen liiketulos sen sijaan putosi 37 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun vuosi aikaisemmin tappiota kertyi 13 miljoonaa euroa.
Syynä vuosineljänneksen tappiollisuuteen oli Metsä Groupin pääjohtajan Jussi Vanhasen mukaan Yhdysvaltain tullipolitiikan aiheuttama epävarmuus maailmankaupassa.
”Yhdysvaltain hallinto nosti ensin Kiinan ja myöhemmin lähes kaikkien maiden tuonnille asetettuja tulleja. Metsä Groupinkin asiakkaat reagoivat tilanteeseen kuten rationaaliset yritykset reagoivat: varovaisuudella.”
Konsernin koko alkuvuoden liikevaihto oli 3,1 miljardia euroa, kun se viime vuonna oli 2,9 miljardia euroa. Alkuvuoden vertailukelpoinen liiketulos laski vuoden takaisesta 57 miljoonasta eurosta 44 miljoonaan euroon.
Metsä Group arvioi heinä-syyskuun vertailukelpoisen liiketuloksen olevan heikompi kuin huhti-kesäkuun.
”Emme voi jäädä odottamaan mahdollisesti paranevia suhdanteita, vaan nyt keskitymme kannattavuuden parantamiseen. Tämän vuoksi käynnistämme suunnittelun kustannussäästö- ja tulosparannusohjelmasta, jolla tavoittelemme vähintään 300 miljoonan euron kustannussäästöjä vuoden 2026 loppuun mennessä”, Vanhanen kertoi.
”Olisi voinut mukavammissakin merkeissä aloittaa”
Tulosjulkistus oli heinäkuun alussa aloittaneen pääjohtaja Vanhasen ensimmäinen.
”Olisi voinut mukavammissakin merkeissä aloittaa”, hän totesi avaussanoinaan.
Toisen neljänneksen tulosta hän luonnehti erittäin heikoksi eikä vielä olla pohjalla, sillä kuluvan neljänneksen tuloksesta ennakoidaan vielä heikompaa.
Vanhanen tiivisti vaikeuksien syyt kolmeen: kohonneet kustannukset etenkin puuraaka-aineen osalta, maailmankaupan epävarmuudet ja kolmantena Kiinan matalina matavat sellunhinnat.
Vanhasen mukaan huomio siirtyy nyt kasvusta kustannuskilpailukykyyn, johon keskitytään seuraavat pari vuotta. Kiinteät kustannukset, joihin henkilöstö kuuluu, ovat tarkastelussa ja samoin kustannukset kannon ja tuotantolaitosten välillä, mutta kantohintojen suhteen yhtiön vastaus on aina sama – ne määräytyvät markkinoilla ja merkkejä laskusuunnasta oli jo alkukesällä.
Pientä lohtua tuo, että meneillään olevat investoinnit Mariestadin pehmopaperitehtaalla ja Äänekosken kertopuutehtaaseen ovat investointeja tuotantoon, jonka markkinat ovat Euroopassa ja siten paremmin suojassa maailmankaupan epävakauksilta.
Väliotsikon jälkeinen osa lisätty tulosinfon jälkeen klo 14.50
Lue myös: Metsä Group ryhtyy suunnittelemaan mittavia säästöjä
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään