Metsähallitus avasi kelkkailualueen

Kuhmossa sijaitsevalla noin 2 500 hehtaarin suuruisella alueella pääsee ajamaan vapaasti.

Metsähallitus on avannut vapaan kelkkailun alueen Kuhmoon. Noin 2 500 hehtaarin suuruiselle alueelle pääsee ajamaan, kun hankkii Metsähallituksen uraluvan.

”Haluamme käyttää talouskäytössä olevia monikäyttömetsiä tukemaan myös paikallista matkailuelinkeinoa”, sanoo Metsähallitus Metsätalous Oy:n aluejohtaja Arto Tolonen.

Metsähallituksen tiimiesimiehen Jussi Moilasen mukaan ajoalue on selkeä, koska se on metsätiestön rajaama. Alueen rajanaapureina olevien yksityismaiden ja luonnonsuojelualueiden rajat on nauhoitettu, suojelualueilla ja yksityismailla ei saa ajaa.

”Koska olemme metsätalousalueella, on ajaminen kielletty alle kolmen metrin taimikoissa”, Moilanen kertoo.

Metsähallitus vapauttaa kelkkailua kokeiluluonteisesti. Päätös alueen käytöstä vapaaseen kelkkailuun tulevina talvina tehdään tämän talven kokemusten perusteella.