Metsähallitus tarkisti tiemaksujaan

Jatkossa yli 20 kilometrin matkalta ei tule enää tiemaksua.

Metsähallitus on kohtuullistanut metsäteiden käytöstä perimiään tienkäyttömaksuja. Yhtiölle tuli runsaasti palautetta pitkien kuljetusmatkojen päässä sijaitsevien tilojen tiemaksuista, joten Metsähallituksessa päätettiin, että jatkossa yli 20 kilometrin matkalta ei tule enää maksua. Muuten hinta on edelleen 15 senttiä kuutiolta kilometriä kohden.

”Etenkin Pohjois-Suomessa ja Lapissa haluamme myös omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että puuta saadaan hyvin liikkeelle”, Metsähallituksen metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi sanoo.

Maksuihin haettiin ratkaisua neuvottelemalla muun muassa MTK:n kanssa.

”Mielestäni asiassa päästiin ihan järkevään ratkaisuun. Tienkäyttömaksun kohtuullistaminen palauttaa yksityisiä metsätiloja takaisin kannattavuuden piiriin”, MTK:n kenttäpäällikkö Samuli Kokkoniemi toteaa.

Tiemaksuilla katetaan Metsähallituksen tieverkon – 37 000 kilometriä metsäteitä – ylläpitoa. Maksut eivät koske henkilöliikennettä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa