Metsäkonealan työntekijät tavoittelevat parempia palkkaratkaisuja

Viime lauantain kokouksessa päätettiin, että seitsemän vuoden vastaantulo keskitetyissä palkkaratkaisuissa saa riittää.

Metsäkonealan ja puutavaraterminaalien työntekijät olivat yksimielisiä tulevien palkkaneuvotteluiden tavoitteista viime lauantaina pidetyssä valtakunnallisessa kokouksessa. Toiveena ovat liittokohtaiset palkkaneuvottelut vuoden 2018 alussa.

”Seitsemän vuoden vastaantulo keskitetyissä palkkaratkaisuissa saa riittää. Teollisuusliiton tulevat avaukset palkkamallista on otettava työnantajaleirissä vakavasti vastaan. Vientiteollisuuden palkkakehityksellä tulee olemaan merkittävä asema tulevaisuuden työehtosopimuksien palkankorotustasoa määriteltäessä”, kirjoitetaan Puuliiton tiedotteessa.

Puuliitto, Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM ja Metalliliitto yhdistyivät toukokuussa uudeksi Teollisuusliitoksi. Osapuolet ovat olleet tyytyväisiä yhdistymiseen.

”Yhteen hiileen puhaltamalla ja rakentavasti neuvottelemalla olemme mukana luomassa edellytykset vahvalle talouskasvulle”, kokouksessa todettiin.

Metsäteollisuudessa on jo pitkään oltu huolissaan työvoiman riittävyydestä. Työntekijät ovat puolestaan huomanneet, että alalla on ollut enemmän sellaisia työnantajia, jotka rikkovat lakeja ja sopimuksia.

Kokouksessa kuitenkin uskottiin, että tulevaisuus näyttää paremmalta. Äänekosken biotuotetehtaan käynnistyminen lisää puun käyttöä ja siten myös puutavaraterminaalien työntekijöiden määrää. Samalla metsäkonealan kausiluonteisuuden odotetaan tasoittuvan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa