Metsäkoneenkuljettajat työllistyvät hyvin, mutta kaikki eivät alalle sovellu

Tutkimuksen mukaan oppilaitosten resurssien vähentyminen vaikeuttaa motokuskien työllistymistä.

Metsäkoneenkuljettajat työllistyvät hyvin. Vuosina 2011–2019 valmistuneista 81 prosenttia oli työllistynyt, mutta vain puolet työskenteli koulutustaan vastaavassa työssä metsäalalla. Viimeisen viiden vuoden aikana valmistuneista kuljettajista yli neljännes oli siirtynyt muille aloille.

Työtehoseuran, Koneyrittäjien ja Teollisuusliiton tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa muille aloille siirtyneistä ei ole koskaan työskennellyt metsäkonealalla. Taustalla on pääsääntöisesti ammattiin soveltumattomuus. Oppilaitosten mukaan vuodesta riippuen opiskelijoista 10–50 prosenttia ei sovellu metsäkonekuljettajaksi ja heidät tulisikin ohjata muille aloille.

Aluksi alalle tulleiden ja myöhemmin muualle siirtyneiden kuljettajien työsuhteista 40 prosenttia päättyi jo koeajalla työn tuottamattomuuteen. Tutkimuksen mukaan työn alhainen tuottavuus työsuhteen alussa selittyy vähäisellä opiskelijakohtaisella koneajalla opintojen aikana. Tämä taas on seurausta oppilaitosten resurssien vähenemisestä.

Metsäkoneenkuljettajiksi valmistuu vuosittain noin 450 henkilöä

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa