Metsälahjavähennys läpi riihessä

Hallitus hyväksyi budjettiriihessään metsälahjavähennyksen sekä yrittäjävähennyksen ulottamisen metsänomistukseen.

Hallitus hyväksyi eilen päättyneessä budjettiriihessään metsälahjavähennyksen, jonka tavoitteena on helpottaa metsätilojen sukupolvenvaihdoksia.

Vähennys kannustaa sukupolvenvaihdoksiin jo luopujan elinaikana keventämällä jatkajan verorasitetta. Edellytyksenä kuitenkin on, että jatkajalla on metsätaloustuloja ja että metsätila on tarpeeksi suuri.

Metsäteollisuus ry iloitsi ratkaisusta.

”Verokannustin vie metsien omistusrakennetta oikeaan suuntaan. On myönteistä, että huojennus on kytketty puun myyntiin, mikä vauhdittaa puuhun perustuvan biotalouden kasvua”, etujärjestön puheenjohtaja Timo Jaatinen totesi tiedotteessaan.

Jaatinen harmitteli kuitenkin sitä, että yhteismetsät jätettiin huojennuksen ulkopuolelle.

Toinen metsänomistajille myönteinen uutinen oli yrittäjävähennyksen ulottaminen metsänomistukseen. Jatkossa metsätalouden verotuksessa otetaan huomioon uutta yrittäjävähennystä vastaavan suuruinen vähennys.

METSÄLEHTI