Metsälajien uhanalaistuminen jatkuu

Eri lajiryhmien uhanalaisuuskehitys vaihtelee: Eräät lahopuulla elävät lajit, muun muassa haavajalosoukko ja haapajäärä, ovat hyötyneet säästöpuiden jättämisestä. Toisaalta esimerkiksi sammalien ja jäkälien uhanalaistuminen on jatkunut.

Suomen lajeista joka kymmenes on uhanalainen ja melkein joka neljäs on silmällä pidettävä eli vaarassa taantua uhanalaiseksi, Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkimuksessa todetaan.

Eri lajiryhmien uhanalaisuuskehitys vaihtelee: esimerkiksi metsissä elävien kovakuoriaisten ja luteiden tilanne on parantunut. Eräät lahopuulla elävät lajit, muun muassa haavajalosoukko ja haapajäärä, ovat hyötyneet säästöpuiden jättämisestä. Kulotukset ovat auttaneet esimerkiksi kulokurekiitäjäistä. Toisaalta esimerkiksi sammalien ja jäkälien uhanalaistuminen on jatkunut.

Tutkimuksen mukaan maamme metsälajiston riski kuolla sukupuuttoon on säilynyt ennallaan edelliseen uhanalaisarvioon verrattuna. Tutkijat – Aino Juslen Luomuksesta ja Saija Kuusela Sykestä – korostavat, että tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että metsälajiston häviäminen olisi pysähtynyt. Tutkimuksessa mukana olleiden lajien uhanalaistumisen kiihtyminen on kuitenkin saatu pysäytettyä.

Myönteisen kehityksen jatkuminen edellyttää, että talousmetsissä ja suojelualueilla tehdään oikein kohdennettuja toimenpiteitä.

METSÄLEHTI