Metsänhoitoyhdistykset menettäneet asemiaan puunkorjuussa

Metsäyhtiöt haluavat pitää korjuun itsellään, MTK:sta arvioidaan.

Vuonna 2016 metsänhoitoyhdistykset korjasivat reilut seitsemän miljoonaa kuutiometriä tukki- ja kuitupuuta, mikä on vuosikymmenen ennätys. Viime vuonna yhdistykset korjasivat enää nipin napin yli kuusi miljoonaa kuutiota.

Vaikka yksityismetsistä on viime vuosina hakattu entistä enemmän puuta, on metsänhoitoyhdistysten osuus korjuusta vähentynyt kolmanneksella viidessä vuodessa, 15 prosentista reiluun 10:een.

”Syynä yhdistysten korjuun vähenemiseen on se, että metsäyhtiöt haluavat pitää puunkorjuun itsellään”, kenttäpäällikkö Lauri Tapio MTK:n metsälinjalta kertoo.

Yhdistyskentän suurimpia puunkorjaajia ovat Eteläinen Metsäreviiri sekä Metsänhoitoyhdistykset Pirkanmaa ja Lounametsä. Jokainen niistä korjaa noin puoli miljoonaa kuutiometriä puuta vuosittain.

Valtaosan puusta korjaavat metsäyhtiöt, jotka ostavat puuta pystykaupoin ja niiden lukuun toimivat korjuuyrittäjät korjaavat puut. Metsänhoitoyhdistysten korjaama puu tilastoidaan hankintakauppapuuksi. Osan puusta ne toimittavat jalostuspaikoille, siis muun muassa sahoille ja sellutehtaille. Osa puusta luovutetaan tienvarressa ja puun käyttäjä hoitaa jatkokuljetuksen.

Metsänhoitoyhdistykset korjaavat valtaosan hankintapuusta. Metsänomistajien lukuun puuta korjaavien yrittäjien ja metsänomistajien omatoimisen korjuun osuus on ollut selvässä kasvussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa