WWF: Poliitikkojen pitää puuttua Brasilian metsäpaloihin

Pääministeri Antti Rinne odottaa EU:lta toimia jo perjantaina.

Amazonin sademetsää Brasiliassa tuhoutuu tällä hetkellä ennätystahtia, ympäristöjärjestö WWF varoittaa. Tänä vuonna metsäpaloja on alkuvuoden aikana ollut 70 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

WWF vaatii, että poliitikot puuttuvat tilanteeseen pikaisesti.

”Tutkijat ovat asiasta yksimielisiä: suurin syy metsäpaloille ovat ihmisen toimet. Metsää hakataan ja sen jälkeen poltetaan pääasiassa maatalouden, erityisesti karjalaitumien, tarpeisiin”, sanoo WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Hän muistuttaa, että Amazonin suojeleminen ei ole vain Brasiliaa koskeva asia, vaan kyseessä on koko maapallon kannalta korvaamattoman arvokas alue. Siksi tarvitaan vahvoja kansainvälisiä toimia, jotta Amazonin tuhoutuminen voidaan estää.

Järjestö ehdottaa kesäkuussa sovitun EU:n ja Latinalaisen Amerikan Mercosur-maiden välisen vapaakauppasopimuksen valjastamista sademetsien tuhon estämiseen.

Rinne odottaa EU:lta toimia

Pääministeri Antti Rinne kertoo lausunnossaan olevansa huolissaan Brasilian laajoista metsäpaloista. Hänenkin mukaansa palot ovat uhka koko maailmalle, joten nyt tarvitaan toimia.

Rinne kertoo olleensa yhteydessä EU:n komissioon ja odottavansa EU:lta toimia jo perjantain aikana.

Pääministerin mukaan Brasilian tilanteeseen tullaan palaamaan myös Eurooppa-neuvostossa. Siellä pitäisi selvittää, onko eurooppalaisilla jotakin annettavaa Brasilialle niin, että tulevaisuudessa voitaisiin välttyä tällaisilta paloilta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut