Metsäsäätiön apurahapotti kutistui 1,4 miljoonaan euroon

Kohdennetulla keräyksellä koottiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalta yhteensä 100 000 euroa Vaasan yliopiston puurakentamisen professuuria varten.

Metsäsäätiö keräsi viime vuonna ”Metsäsäätiömaksuja” 1,9 miljoonaa euroa. Puukauppojen yhteydessä kerättävää vapaaehtoista maksua kertyi saman verran kuin edellisvuonnakin. Metsänomistajista maksun maksoi reilu kolmannes.

Apurahoja säätiö jakoi viime vuonna 1,4 miljoonan euron edestä. Summa kutistui edellisvuodesta noin 100 000 eurolla.

Vaasan yliopiston uutta puurakentamisen professuuria varten säätiö keräsi Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla kohdennetulla keräyksillä yhteensä 100 000 euroa. Professoriksi nimitettiin maatalous- ja metsätieteiden tohtori Katja Lähtinen, hän aloittaa tehtävässään syyskuussa.

METSÄLEHTI