Metsätilojen sukupolvenvaihdos pian lausuntokierrokselle

Sukupolvenvaihdosten kannustin koskisi pelkästään elinaikana tehtäviä luovutuksia. Lahjaverosta tulisi metsäverotuksessa vähennyskelpoinen.

Valtiovarainministeriö valmistelee metsätilojen sukupolvenvaihdoksia edistävää lakiesitystä, joka lähtee toukokuun aikana lausuntokierrokselle, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen kertoi tänään toimittajien aamuinfossa.

Lakiesityksen on määrä mennä eduskunnan käsittelyyn viimeistään lokakuussa ja tulla voimaan ensi vuoden alussa.

Sukupolvenvaihdosten kannustin koskisi pelkästään elinaikana tehtäviä luovutuksia. Kannustinmuotona olisi, että osan maksetusta lahjaverosta saisi vähentää tulevien vuosien puukauppojen myyntiverosta.

Lahjavero on isompi kuin perintövero, minkä vuoksi kuoleman kautta tapahtuva luovutus on ollut verotuksellisesti edullisinta.

Perikuntametsänomistusten purkamiseen ei ole tulossa kannustinta. Perikunta on laillinen omistusmuoto, jota ei voi kieltää. Perikuntametsänomistus on saanut julkisuudessa todellista merkitystään suuremman huomion.

MTK:n mukaan perikuntien vaikutus puukauppoihin on vain 0,7 miljoonaa kuutiometriä. Vertailukohtana on tilanne, että perikunnat myisivät puuta yhtä aktiivisesti kuin metsänomistajat keskimäärin

METSÄLEHTI