Mikkeliin yritetään puuhiililaitosta

Laitos käyttäisi puuhaketta puoli miljoonaa kuutiota vuodessa.

Kansainvälinen sijoitusyhtiö haluaa rakentaa Mikkeliin biohiiltä tuottavan laitoksen, kertoo Länsi-Savo. Amsterdamissa kotipaikkaansa pitävä pääomasijoittaja Momentum Capital etsii lehden mukaan korkean teknologian cleantech-alaan liittyviä sijoituskohteita.

Momentum Capitalin liiketoimintajohtajan Mika Hassisen mukaan kyseessä on 70—80 miljoonan euron investointi. Sille toivotaan tukea myös hallituksen kärkihankerahoista.

”Kun luvat ovat kunnossa, päästään tehdaslaitoksen rakentamisvaiheeseen, jonka arvioimme kestävän 12—18 kuukautta. Tehdas on tämän hetken arvion mukaan toiminnassa alkuvuodesta 2019. Käytämme perinteiselle puunjalostusteollisuudelle kelpaamatonta metsähaketta”, Hassinen sanoo.

Puuta laitos tarvitsee täydessä toiminnassa vähintään 500 000 kiintokuutiota vuodessa.

Biohiili on biomassasta lämpökäsittelemällä valmistettua polttoainetta. Se valmistetaan kuumentamalla metsähaketta hapettomissa olosuhteissa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa