Mittava vesienhoitohanke käyntiin ensi vuonna, toimet vapaaehtoisia maanomistajille

ACWA Life -hankkeessa vesien tilaa kohennetaan viidellä alueella.

Ensi vuonna käynnistyy mittava vesienhoitohanke. EU-rahoitteisessa ACWA Life -hankkeessa parannetaan vesistöjen tilaa valuma-aluesuunnittelua kehittämällä. Huomioon otetaan kaikki valuma-alueella vaikuttava toiminta, kuten maa- ja metsätalous, teollisuus ja hulevedet.

Vesien tilaa kohennetaan konkreettisilla toimenpiteillä viidellä demonstraatioalueella: Porvoonjoen valuma-alueella, Mynälahden valuma-alueella, Laihianjoen valuma-alueella, Temmesjoen valuma-alueella ja Virtasalmi-Joroinen kalatalousalueella. Kaikki toteutettavat toimet ovat maanomistajille vapaaehtoisia ja perustuvat heidän tarpeisiinsa.

Hankkeessa parannetaan suunnittelutyökaluja ja tuotetaan uutta tietoa orgaanisesta kuormituksesta ja aiempien vesistökunnostusten vaikutuksista. Lisäksi on tarkoitus levittää vesien tilan parantamisen parhaita ja kustannustehokkaimpia käytäntöjä.

Historiallisen suuri budjetti

Hanke kestää kahdeksan vuotta ja on budjetiltaan – 28 miljoonaa euroa – yksi vesienhoidon historian suurimmista.  Rahoituksesta lähes 17 miljoonaa saadaan EU:n Life-ohjelmasta.

Mukana on iso joukko toimijoita: elinvoimakeskukset (Etelä-Pohjanmaa, Uusimaa, Itä-Suomi, Lounais-Suomi, Pohjois-Suomi) 1.1.2026 alkaen, Lupa- ja valvontavirasto 1.1.2026 alkaen, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen metsäkeskus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, John Nurmisen säätiö, Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry ja Luonnontieteellinen keskusmuseo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito