Moottorisahaveiston SM-voitto Ylöjärvelle

Viime viikonloppuna Ilomantsissa järjestetyillä Karhufestivaaleilla kilpailtiin moottorisahaveiston Suomen mestaruudesta. Voiton vei ylöjärveläinen Juha Käkelä veistoksellaan Luonnonlapsi.

Viime viikonloppuna Ilomantsissa järjestetyillä Karhufestivaaleilla kilpailtiin moottorisahaveiston Suomen mestaruudesta. Voiton vei ylöjärveläinen Juha Käkelä veistoksellaan Luonnonlapsi.

Käkelän veistoksessa uhkea naishahmon torso kantaa kohdussaan karhunpoikaa. Tuomaristo totesi tekijän hallitsevan veistoksellisen muotokielen: perushahmo on hallittu ja pelkistetty, mutta teoksessa on myös rikkaita yksityiskohtia.

”Veistoksen muoto myötäilee puuainesta ja herättää siihen elämän. Puun syyt, vuosirenkaat ja oksankohdat on käytetty taiturillisesti osana teosta”, tuomaristo arvioi.

Kuusi tuntia kestäneeseen kisaan osallistui 16 puunveistäjää. Myös ulkomaiset veistäjät saivat osallistua avoimeen sm-kisaan, mukana olikin sahaajia Venäjältä ja Kanadasta.

Kaksipäiväiset Karhufestivaalit keräsivät noin 2500 kävijää. Moottorisahaveisto osoittautui varsinaiseksi yleisölajiksi, joka hurmasi katsojat. Jokaiselle veistäjälle löytyi omat ihailijansa.

Ensi vuonna kisa järjestetään Punkaharjulla Metsämuseo Lustossa.

METSÄLEHTI