MTK:n organisaatio uudistuu, liki kymmenen tehtävää lopetetaan

Uudistuksella pyritään parantamaan järjestön suorituskykyä.

MTK:n johtokunta on päättänyt keskusliiton operatiivisten toimintojen organisaatiouudistuksesta. Se toteutetaan ensi vuoden alussa, ja uudistuksen seurauksena vajaa 10 nykymuotoista työtehtävää lopetetaan. Työntekijöille pyritään löytämään sopivia työtehtäviä uusista tehtävistä, MTK:sta kerrotaan.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa organisaation suorituskykyä. Organisaatiota, johtamisjärjestelmää ja toimenkuvia selkeytetään sekä lisätään joustavuutta organisaation sisällä muodostamalla vastuualueita. Neljä uutta vastuualuetta ovat: jäsenet ja järjestötoiminta, edunvalvonta, viestintä ja vaikuttaminen sekä konsernipalvelut. Edunvalvonnan vastuualue jakaantuu kolmeen linjaan: maatalousyrittäjät, maaseudun elinvoima ja metsänomistajat.

”Jäsen on järjestölle ykkönen ja juuri jäsenkunnan tarvitseman edunvalvonnan sekä jäsenpalvelujen hoitamisen tehostamiseksi organisaatiota kehitämme. Samalla tavoitteena on vahvasti myös edelleen vahvistaa ja kehittää MTK:n vetovoimaa työnantajana”, toiminnanjohtaja Jyrki Wallin kertoo.

Uudistusta edelsi koko järjestön henkilökuntaa koskeneet yt-neuvottelut, jotka saatiin päätökseen syyskuun puolivälissä.

Kommentit (2)

  1. No pitihän se arvata. Tehtäviä lopetetaan, mutta ketään ei pistetä pihalle. Kohta on ”projektijohtajaa”, kehityspäällikköä jne jne …. ja palkkamenot ei vähene yhtään.

  2. Niin. Kehitys kehittyy ja esim. tietotekniikka korvaa joutavia paperinpyörittäjiä. Jos kehitystä ei viedä käytäntöön, äkkipysähdys on joskus edessä.Maksajat eivät ainakaan lisäänny.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut