Mustikkapaikkojen löytämiseen kehitetään uusia sovelluksia

Luonnonvarakeskuksen marjapaikka-kartasta näkee jo nyt mustikalle otolliset alueet Ruunaan retkeilyalueella ja Nuuksion kansallispuistossa. Jyri ja Karri Rasinmäen idea Mustikka Go -sovelluksesta taas on vasta kehitteillä.

Marjapaikkojen löytämiseen kehitetään parhaillaan erilaisia karttasovelluksia. Helsingin Sanomat uutisoi tänään Luonnonvarakeskuksen marjapaikka-kartasta, joka on koekäytössä Ruunaan retkeilyalueella Lieksassa ja Nuuksion kansallispuistossa Espoossa.

Kartassa potentiaaliset alueet näkyvät tummina mustikansinisinä laikkuina. Sovellus kertoo, missä on mustikoille otollista metsämaata. Se ei kuitenkaan tiedä, kuinka paljon alueella on marjoja.

Marjapaikka-kartan oli tarkoitus kattaa koko Suomi, mutta metsänomistajat eivät olleet innostuneet ajatuksesta. Palvelun tulevaisuus riippunee siitä, minkälaista palautetta koekäytöstä saadaan.

Muun muassa Maaseudun Tulevaisuus ja Iltalehti ovat tänään uutisoineet kehitteillä olevasta Mustikka Go -sovelluksesta, jota voisi käyttää maastossa älypuhelimilla ja tableteilla hyvien mustikkapaikkojen löytämiseen.

Jyri ja Karri Rasinmäki saivat idean Mustikka Go:n tekemiselle suosiossa olevasta Pokémon Go -mobiilipelistä. Rasinmäet toivovat saavansa oman sovelluksensa valmiiksi parin viikon sisällä.

Rasinmäet keräävät parhaillaan sovelluksesta kiinnostuneiden ihmisten sähköposteja ja ottavat vastaan tietoja hyvistä marjapaikoista. Kehittäjät toivovat pääsevänsä yhteistyöhön myös metsäntutkimuslaitos Metlan kanssa.

METSÄLEHTI