Oikeus rajasi lämmön ja veden Paperiliiton lakon ulkopuolelle

Käräjäoikeus asetti Paperiliitolle kahden miljoonan euron uhkasakon yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten toimintojen turvaamiseksi.

Helsingin käräjäoikeus on rajannut UPM:n tehdaspaikkakuntien lämmöntuotannon ja vedenkäsittelyn Paperiliiton lakon ulkopuolelle, UPM tiedottaa.

Käräjäoikeus antoi päätöksensä tänään kuultuaan ensin niin Paperiliittoa kuin UPM:ää.

Paperiliitto oli pitänyt rajaamisen ehtona, että UPM suostuu neuvottelemaan yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta. UPM on ilmoittanut, että haluaa neuvotella eri toimialoille omat sopimukset.

Oikeus asetti Paperiliitolle myös kahden miljoonan euron uhkasakon.

Turvaamistoimi koskee UPM:n ja sen tytäryhtiöiden voimalaitoksia ja vedenkäsittelyä Jämsänkoskella, Lappeenrannassa, Kouvolassa, Raumalla ja Valkeakoskella sekä vedenkäsittelyä Pietarsaaressa.

UPM on kertonut maksavansa lakon aikana töihin tuleville palkanlisää lakosta aiheutuvasta ylimääräisestä työstä. Oikeus hyväksyi tämän. Paperiliitto on pitänyt lisämaksua rikkurityön tukemisena.

Paperiliiton hallitus päätti aiemmin tällä viikolla jatkaa lakkoa UPM:n työpaikoilla 19. helmikuuta asti.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat