Oulun tehtaan puunhankinta käyntiin – puunkäyttö lisääntyy 500 000 kuutiolla

Stora Enso on vahvistanut alueen puunhankintaorganisaatiotaan.

Ensimmäistä Stora Enson Oulun tehtaan uuteen kartonkituotantoon menevää puukuormaa lastattiin tänään Oulussa harvennushakkuukohteella. (Kuva: Stora EnsoMartu Väisänen)
Ensimmäistä Stora Enson Oulun tehtaan uuteen kartonkituotantoon menevää puukuormaa lastattiin tänään Oulussa harvennushakkuukohteella. (Kuva: Stora EnsoMartu Väisänen)

Vaikka tuotanto Stora Enson uudella Oulun kartonkikoneella käynnistyy vasta vuoden vaihteeseen mennessä, on puunhankinta tehtaalle jo aloitettu. Tänään haettiin ensimmäinen puukuorma harvennukselta Oulun seudulta.

Kun kartonkituotanto käynnistyy, tehtaan vuotuinen puuntarve nousee 2,4 miljoonaan kuutioon. Se on neljänneksen eli noin puoli miljoonaa kuutiota enemmän kuin aiemmin.

Puuta Oulun tehtaalle tuodaan Pohjanmaan maakunnista ja lisäksi Kainuun ja Lapin metsistä. Alueen hankintaorganisaatiota on vahvistettu viime vuosina, kun Stora Enso avasi uusia toimistoja ja palkkasi lisää metsäasiantuntijoita. Uudet toimistot sijoittuivat Liminkaan, Sotkamoon, Kuusamoon ja Ristijärvelle.

”Nyt kun tarvitsemme aiempaa enemmän puuta, katseemme kääntyy kohti yksityisiä metsänomistajia”, Stora Enson Pohjois-Suomen aluejohtaja Esa Ojala kertoo.

Hänen mukaansa puukauppaa käydään nyt täydellä teholla.

”Talvileimikoiden kysyntä on myös vahvistunut. Tavoitteenamme on pyörittää korjuuta normaalisti, vaikka keliolosuhteet ovat nyt vaikeat maan märkyyden vuoksi.”

Uusia työpaikkoja puunostoon, korjuuseen ja metsätöihin

Yhtiön mukaan 2,4 miljoonan kuution kokonaispuumäärä tarkoittaa vuosittain yli sadan miljoonan euron rahavirtaa niin puukauppatuloina metsänomistajille kuin korjuu- ja kuljetustuloina Stora Enson paikallisille kumppaniyrityksille. Lisäystä aiempaan on noin 20 miljoonaa euroa.

”Karkeasti laskettuna tehtaan puunhankinta-alueelle syntyy tuotantolinjan muutoksen ansiosta sata uutta työpaikkaa puunostoon, korjuuseen, kuljetukseen sekä metsänhoitotöihin. Oulun tehtaan puuraaka-aineen hankkiminen työllistää useita satoja henkilöitä Pohjois-Suomessa”, Ojala kertoo.

Oulussa tullaan valmistamaan aaltopahvin pintakartonkia. Uudenlaista kolmikerroksista pintakartonkia käytetään esimerkiksi elintarviketuotteissa sekä verkkokaupan pakkauksissa. Aiemmin Oulussa tehtiin paperia kahdella koneella.

Kartongin valmistamiseen käytetään havukuitupuuta, ohutrunkoista puuta sekä sahoilta tulevaa haketta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa