Papereille kuuluu parempaa, vaikeudet eivät silti ohi

Samaan aikaan kysynnän kasvun kanssa ovat paperin valmistuskustannukset nousseet,

Painotaloilla on ollut vaikeuksia joidenkin paperilaatujen saatavuuden kanssa, ja hinnat ovat nousseet viime kesästä jopa useita kymmeniä prosentteja.

”Monien tuotteiden kuten paino- ja kirjoituspaperien kysyntä elpyi, kun korona viime vuonna vähän helpotti ja yhteiskuntien toimintoja uskallettiin avata”, Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström toteaa.

”Mutta isossa kuvassa tilanne ei kuitenkaan ole muuttunut, painopaperien pitkään jatkunut kysynnän lasku on tosiasia.”

Samanaikaisesti kysynnän kasvun kanssa ovat paperinvalmistuksen kustannukset nousseet, energia suurimpana ja logistiikka toisena.

”Koronasuhdanteesta huolimatta Euroopan markkinoilla kilpailu paperintuottajien kesken on erittäin kovaa ja tuotantokapasiteetti laskee edelleen. Vain kilpailukykyisimmät laitokset ovat pärjänneet ja heikoimpia yksiköitä putoaa pelistä.”

Viime vuonna Euroopan paperikapasiteettia suljettiin noin kolme miljoonaa tonnia ja seuraavalle kahdelle vuodelle ilmoitettuja sulkemisia on noin 1,4 miljoonaa tonnia.

Suomessa on suljettu viimeksi Stora Enson Veitsiluodon paperikone ja UPM:n Kaipolan tehdas. Jäljellä on yhteensä seitsemän toimivaa painopaperitehdasta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa