Paperiliiton lakko: SAK huolissaan, patistaa valtakunnansovittelijaa

UPM menettää SAK:n laskelmien mukaan jopa 20 miljoonaa euroa voittoa viikossa.

Ammattiliittojen keskusjärjestö SAK:n hallitus on erittäin huolissaan UPM:n ja Paperiliiton kiistasta uudesta työehtosopimuksesta. Sen mukaan UPM on torjunut Paperiliiton yrityksen purkaa jännitteitä keskustelemalla. Myöskään Paperiliiton esitys neuvottelujen pohjapaperiksi ei poikinut edes vastaehdotusta.

”Työmarkkinakierros on osoittanut, että sopiminen on edelleen paras tapa viedä eteenpäin kummankin osapuolen tavoitteita. UPM on kuitenkin surullinen esimerkki siitä, kuinka ideologia menee muiden tavoitteiden edelle”, SAK pahoittelee tiedotteessa.

SAK patistaa valtakunnansovittelijaa jatkamaan pyrkimyksiä työriidan sovitteluun, jotta se ei heijastuisi laajemminkin työmarkkinoille.

”UPM menettää lakon seurauksena pahimmillaan 20 miljoonaa euroa voittoa viikossa. Kuinka kauan sijoittajat voivat katsoa sivusta johdon ideologisiin syihin perustuvaa työmarkkinoiden häiriköintiä ja omistajien rahan tuhlaamista?” SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kysyy.

SAK muistuttaa, että muut metsäyhtiöt ovat jo tehneet työehtosopimuksen Paperiliiton kanssa.

Paperiliiton lakossa on alkanut neljäs viikko.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat