Paperiliitto hylkäsi sovintoesitykset, pidentää UPM:n lakkoa

Liitto perustelee päätöstä hylätä neljä neuvotteluesitystä painopaperiyksikön lukossa olevilla neuvotteluilla. UPM olisi hyväksynyt esitykset.

Paperiliiton hallitus on päättänyt hylätä UPM:n neljään liiketoimintoon saadut sovintoesitykset, liitto tiedottaa. Sovintoesitykset kattoivat puolet UPM:n paperiliittolaisista työntekijöistä, eikä tämä riittänyt liiton hallitukselle.

Sovittelija Leo Suomaa oli jättänyt sovintoesitykset UPM:n biopolttoaine-, sellu-, erikoispaperi ja tarraliiketoiminnoissa. Hän oli antanut osapuolille vastausaikaa tänään kello kymmeneen asti.

Paperiliiton mukaan hylkäyksen taustalla on UPM:n painopaperiyksikön lukkiutunut tilanne. Liiton pääluottamusmiehet olivat vedonneet UPM:n johtoon, jotta ratkaisua olisi yritetty vielä uudelleen.

”Pääluottamusmiehiä pöyristyttää se, ettei vetoomukseen vastattu millään tavoin. Jos ratkaisu kiistaan olisi löytynyt, muita sovintoesityksiä ei olisi tarvinnut hylätä”, Paperiliiton tiedotteessa todetaan.

Paperiliiton hallitus päätti myös pidentää lakkoa kahdella viikolla eli 14. toukokuuta saakka ellei neuvottelutulosta sitä ennen saavuteta.

”UPM ajoi itsensä nurkkaan rajujen tavoitteittensa takia, eikä näytä perääntyvän, vaikka lakko on kestänyt 104 päivää, toimipaikkojen alkuvuoden tulos jää nollaan ja asiakkaat kärsivät materiaalipulasta”, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala toteaa.

UPM olisi ollut valmis hyväksymään sovintoesitykset. Työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén pahoitteli Paperiliiton ratkaisua.

”Sovintoesitykset hyväksyttiin hyvässä uskossa, jotta työrauha liiketoimintoihin olisi saatu palautettua. Nyt kun Paperiliitto on hylännyt jo kertaalleen rakennetut esitykset, liiketoiminnat lähtevät puhtaalta pöydältä”, Hollmén toteaa.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa