Paperin ja kartongin tilauksissa reipasta kasvua maaliskuussa

Tilastokeskuksen mukaan tilaukset kääntyivät nousuun jo helmikuussa.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli maaliskuussa viidenneksen suurempi kuin vuotta aiemmin, Tilastokeskus kertoo. Tilaukset kasvoivat kaikilla toimialoilla, eniten kuitenkin paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksessa. Siellä tilausten arvo oli lähes kolmanneksen vuodentakaista suurempi.

Teollisuuden tilaukset lisääntyivät myös helmikuussa. Tuolloinkin kärjessä oli paperi- ja kartonkituotteet, mutta kasvua oli selvästi vähemmän, vajaat viisi prosenttia. Sen sijaan tammikuussa paperin ja kartongin tilaukset pysyttelivät vuoden takaisella tasolla.

Tilastokeskus muistuttaa, että voimakkaat heilahtelut ovat kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat