Pohjoisessa käynnistyy laaja hyttystutkimus – tavoitteena ennustaa hyttyskesät

Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen uusia hyttyslajeja etelästä.

Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy ainutlaatuinen tutkimus, jossa selvitetään eri hyttyslajien esiintymistä ja runsautta. Tutkijat hyödyntävät dna-analyysiä, konenäköä ja mallinnusta ymmärtääkseen paremmin hyttysten määrään vaikuttavia tekijöitä. Tavoitteena on kehittää ennusteita, jotka kertoisivat, millainen hyttyskesä on tulossa.

”Kaikilla on kokemusta hyttysistä, mutta tieteellistä tietoa Pohjois-Euroopasta on yllättävän vähän”, toteaa professori Marko Mutanen Oulun yliopistosta tiedotteessa.

Ilmastonmuutoksen myötä pohjoiset hyttyslajit saattavat vetäytyä, ja uusia tulla etelämpää tilalle. Esimerkiksi tauteja levittävä tiikerihyttynen on vitsaus Etelä- ja Keski-Euroopassa.

”Menestyminen pohjoisessa on epätodennäköistä, mutta on syytä tieteellisesti seurata, miten lajisto muuttuu”, Mutanen huomauttaa.

Suomessa esiintyy 44 eri hyttyslajia, ja niistä osa toimii jopa hillan pölyttäjinä. Lisäksi hyttyset reagoivat herkästi ympäristön muutoksiin, minkä vuoksi ne toimivat hyvänä indikaattorina ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden seurannassa.

Näytteitä kerätään laajalta alueelta, ja tuloksia analysoidaan Oulun yliopiston laboratorioissa.

”Kun tiedämme, miten esimerkiksi lumimäärä, kevään eteneminen ja kesän sääolot vaikuttavat hyttysten määrään, voimme rakentaa ensimmäiset mallit runsauteen vaikuttavista tekijöistä”, kertoo tutkija Anna Suuronen Suomen ympäristökeskuksesta.

Tutkimus tarjoaa perustan tulevaisuuden hyttysennusteille ja voi paljastaa, miten nopeasti hyönteislajisto muuttuu muuttuvissa oloissa. Samalla kerätään myös perimätietoa ja pohjoisten ihmisten kokemuksia hyttysten kanssa elämisestä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat