Pölkyllä tulospettymys

Sahauksella heikko loppuvuosi, mutta jatkojalostus kannatti.

Pölkky Oy teki viime vuonna 155,7 miljoonan euron liikevaihdon, jossa oli laskua edellisvuodesta 11,6 miljoonaa euroa.

Varsinaisen toiminnan kannattavuutta mittaava liiketulos laski roimasti ja putosi aiemmasta 8,7 miljoonasta 0,33 miljoonaan. Rahoituskulut huomioon ottava viimeisen rivin nettotulos putosi 6,3 miljoonasta 0,28 miljoonaa tappiolliseksi.

Yhtiön omavaraisuus eli omien varojen osuus taseesta laski puolitoista prosenttiyksikköä, mutta on edelleen sahayhtiöiden vertailussa kohtuullinen 38,1 prosenttia. Yhtiöllä oli korollista velkaa tilikauden lopussa 23,2 miljoonaa euroa.

Kannattavuusluvut ovat Almatalent Tietopalvelun tuottamia.

Sahauksen käänne painoi loppuvuotta

Toimitusjohtaja Petteri Virranniemi luonnehtii tulosta pettymykseksi. Syyskuuhun asti liiketoiminta eteni suunnitellusti, mutta sitten tapahtui käänne.

”Syksyllä sahatavara- ja jatkojalostusmarkkinoiden kehitykset erkaantuivat toisistaan. Sahatavaramarkkina heikentyi voimakkaasti ja nopeasti, minkä vuoksi tilikauden viimeinen neljännes oli yhtiölle tappiollinen.”

Jatkojalostus sen sijaan kannatti hyvin koko vuoden.

Pölkky-konsernilla on toimintaa Kuusamossa, Taivalkoskella, Kajaanissa ja Oulussa. Pölkky on kehittymässä perinteisestä sahasta yhä enemmän jatkojalostajaksi. Taivalkoskelle rakennetaan parhaillaan isoa höyläämöä.

Puukauppa Puukauppa