Ponssella normaali neljännes

Ponssen metsäkoneiden kysyntä pysyi hyvänä toisella vuosineljänneksellä. Liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa 122 miljoonaan euroon, mutta liiketulos kutistui niukasti 14 miljoonaan euroon.

Ponssen metsäkoneiden kysyntä pysyi hyvänä toisella vuosineljänneksellä. Yhtiön liikevaihto nousi huhti-kesäkuussa 122 miljoonaan euroon, mutta liiketulos kutistui niukasti 14 miljoonaan euroon.

”Kulunut neljännes oli normaali ja meni suunnitelmien mukaisesti”, toimitusjohtaja Juho Nummela arvioi.

Kansainvälisten liiketoimintojen osuus liikevaihdosta nousi 78 prosenttiin. Etelä- ja Pohjois-Amerikan osuus liikevaihdosta on merkittävä, ja metsäkoneiden kysyntä on jatkunut Pohjois-Amerikassa vilkkaana. Myös Venäjällä koneiden kysyntä on jatkanut hyvällä tasolla. Sen sijaan Pohjois-Euroopan osuus liikevaihdosta pieneni, mutta Etelä-Euroopan kasvoi.

Nummelan mukaan markkinatilanne on hyvä. Yhtiön liikevoiton odotetaan säilyvän samalla tasolla kuin viime vuonna.

METSÄLEHTI