Ponssella vahva viime vuosi

Vieremäläisyhtiö petrasi sekä liikevaihtoa että liiketulosta.

Metsäkoneyhtö Ponsse kasvatti viime vuonna niin liikevaihtoaan kuin tulostaankin.

Vieremäläisyhtiön liikevaihto nousi 577 miljoonaan euroon, kasvua edellisestä vuodesta noin 60 miljoonaa euroa. Liiketulos puolestaan oli 67 miljoonaa euroa, mikä kasvatti liiketulosprosenttia prosenttiyksikön verran 11,7 prosenttiin.

”Huonosti vetäviä markkina-alueita ei ollut. Venäjän metsäkonemarkkina kehittyi voimakkaasti ja se kasvoi maailman suurimmaksi tavaralajimenetelmän metsäkoneiden markkinaksi ohi Ruotsin ja Suomen. Venäjän lisäksi metsäkonemarkkina kasvoi Suomessa, Ruotsissa, Saksassa sekä Latinalaisessa Amerikassa”, toimitusjohtaja Juho Nummela totesi.

Pohjois-Amerikassa puolestaan markkinatilanne oli Nummelan mukaan normaali ja metsäkoneiden kysyntä hyvällä tasolla.

Vuoden viimeinen neljännes oli koko vuoden tapaan nousuvoittoinen. Liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä kymmenen miljoonaa euroa 178 miljoonaan euroon ja liiketulos 2,6 miljoonaa euroa 20,6 miljoonaan euroon.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa