Pro: Lakko on äärimmäinen keino, mutta poikkeuksellista on myös UPM:n jääräpäisyys

Myös ammattiliitto Pro uhkaa UPM:ää lakolla vuoden alussa.

Ammattiliitto Pro on ilmoittanut kolmen viikon lakosta paperiteollisuuden työehtosopimuksen piirissä työskenteleville UPM:llä. Mahdollinen lakko alkaisi vuoden alussa. Pron neuvottelema toimihenkilöiden työehtosopimus päättyy kuluvan vuoden lopussa.

Pron mukaan UPM on vastannut kaikkiin uuden sopimuksen neuvottelukutsuihin kielteisesti.

”UPM on ilmoittanut ottavansa käyttöön omat yksipuolisesti määrittelemänsä työehdot. Tämä on ilmoitettu jo helmikuussa, mutta useimmille toimihenkilöille on vieläkin epäselvää, mitä palkkaa he tulevat ensi vuonna saamaan. Suuri osa työhön liittyvistä tessin korvauksista on auki, palkkaperusteita ei ole kerrottu eikä palkankorotuksia luvattu”, sanoo Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

Hänen mukaansa on todennäköistä, että monien toimihenkilöiden kokonaisansiot laskevat. Kuinka paljon, se on vielä arvoitus.

”Lakko on äärimmäinen keino, mutta poikkeuksellinen ja ennen näkemätön on myös UPM:n johdon jääräpäisyys tuhota työelämän vakautta ja henkilöstönsä toimeentulon perusteita”, Malinen sanoo.

Myös Paperiliitto ja Sähköliitto aloittavat lakon samaan aikaan, ellei sopimusta sitä ennen saada aikaan.

UPM ei aio neuvotella

UPM kertoo, ettei se ole aikeissa tehdä työehtosopimusta Pron kanssa. Näin ollen lakolla ei ole vaikutusta toimihenkilöiden tuleviin työehtoihin. Yhtiö toivookin toimihenkilöiden saapuvan lakkoilmoituksesta huolimatta töihin normaalisti.

Jatkossa UPM:n toimihenkilöiden työehdot sovitaan kuten yhtiön ylempien toimihenkilöiden työehdot on sovittu jo pitkään. Yhtiön mukaan työehtojen määrittäminen ilman työehtosopimusta antaa niin toimihenkilöille kuin ylemmille toimihenkilöille samat lähtökohdat ja mahdollisuudet sekä yhtenäistää sovellettavia työehtoja asiantuntija- ja esimiestyötä tekevien toimihenkilöryhmien välillä.

UPM:llä on Suomessa lähes 1400 ylempää toimihenkilöä ja noin 1000 toimihenkilöä.

Lisää aiheesta: UPM:n mukaan Paperiliiton lakkoilmoitus on poikkeuksellinen

Kommentit (1)

  1. Panu

    Hienoa, että UPM ei enää suostu AY-liikkeen määräiltäväksi toimihenkilöiden osalta. Toivottavasti linja pitää loppuun asti.

Puukauppa Puukauppa