Puiden terveyttä ryhdytään seuraamaan drooneilla

Puiden jatkuvan seurannan tarve kasvaa ilmastonmuutoksen vuoksi.

Maanmittauslaitos ja Jyväskylän yliopisto ryhtyvät kehittämään puiden terveyden mittausta drooneilla. Kolmivuotisen hankkeen rahoittaa Suomen Akatemia.

Tutkimushankkeessa kehitettävä puiden terveyden analysaattori pohjaa hyperspektrisensoreihin, matemaattiseen mallintamiseen ja koneoppimiseen.

Valon eri aallonpituuksia mittaavaa hyperspektriteknologiaa on jo aiemmin sovellettu esimerkiksi kirjanpainajatuhojen kartoituksessa kuusimetsissä.

Jatkuvan seurannan tarve tulee kasvamaan pohjoisissa metsissä ilmastonmuutoksen myötä, jolloin kasvitautien ja tuhohyönteisten määrän uskotaan lisääntyvän.

”Suomen Akatemian käyttämät arvioitsijat näkivät ehdotuksemme kunnianhimoisena, mutta myös erityisen tärkeänä”, kertoo hanketta johtava Eija Honkavaara Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito