Puukaupan hintatiedot viipyvät yhä

Viimeisimmät puukauppaluvut ovat kesäkuulta. Uusia lukuja lupaillaan ensi viikoksi.

Puukaupan tuoreista hintatiedoista kiinnostuneet joutuvat yhä odottamaan. Metsäteollisuus ry:n keräämän ja Luonnonvarakeskuksen ylläpitämän puunhintatilaston päivittyminen siirtyy ensi viikolle. Viimeisimmät hintatiedot ovat kesäkuun puolivälistä.

Tämän vuoksi myös verkko-Metsälehden Puunhinta-sivulla näkyy toistaiseksi pelkkiä viivoja lukujen sijasta.

”Olemme tällä viikolla kovasti yrittäneet, mutta kaikkia tietoja yhtiöiltä ei ole saatu järjestelmään. Ongelma on lähettäjäpäässä”, metsäasiantuntija Anu Islander Metsäteollisuus ry:stä kertoo.

Pahin pullonkaula on ollut yhden metsäyhtiön tietojärjestelmäuudistus, jonka loppuun saattamisessa hintatietojen lähettäminen ei ole ollut kiireellisyysjärjestyksessä erityisen korkealla.

Kentällä on jopa epälty, että puunhintatietojen puuttumisella metsäyhtiöt haluavat pitää piilossa kohonneen hintatason.

”Tästä ei missään tapauksessa ole kysymys, vaan olemme tehneet parhaamme ongelman ratkaisemiseksi. Kesähän on myös hiljaista aikaa puukaupassa”, Islander sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa