Puukaupassa viidenneksen kasvu

Metsäteollisuus osti tammi-helmikuussa puuta yksityismetsistä yhteensä 6,2 miljoonaa kuutiota.

Puukauppaa on käyty alkuvuonna vilkkaasti. Metsäteollisuus ry:n mukaan sen jäsenyritykset ostivat tammi-helmikuussa puuta yksityismetsistä 6,2 miljoonaa kuutiota, mikä on runsaan viidenneksen enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan ja peräti 46 prosenttia kuin kymmenen viime vuoden vastaavalla jaksolla keskimäärin.

Puukaupan reipas alku osoittaa, että puulla oli hyvä kysyntä, järjestö toteaa. Hyvästä alusta huolimatta puumarkkinoihin ei kuitenkaan olla täysin tyytyväisiä: pulmana ovat puuenergian tuet.

”Lisääntyvän sahauksen sivutuotteena syntyvä puru ja kuori on saatava hyötykäyttöön. Nyt valtio haaskaa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja metsähakkeella tuotetun sähkön tukemiseen, jolloin markkinaehtoisesti tuotetulle purulle ja kuorelle ei ole kysyntää”, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Tomi Salo.

Salon mukaan yhteiskunnan panoksia kannattaa laittaa käyttötarkoituskohtaisen metsähakkeen sähköntuotantotuen sijaan pieniläpimittaisen puun markkinoille tulon vahvistamiseen. Siitä hyötyisivät tasapuolisesti kaikki puun käyttömuodot.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa