Puukauppa hiljeni tammikuussa, hinnatkin laskivat

Ostomäärä kutistui Luonnonvarakeskuksen mukaan liki viidenneksellä vuodentakaisesta.

Yksityismetsistä ostettiin puuta metsäteollisuuden käyttöön tammikuussa 2,9 miljoonaa kuutiota. Se on liki viidenneksen vähemmän kuin vuosi sitten, Luonnonvarakeskuksen tilastoista selviää.

Hinnatkin laskivat. Kuusitukista maksettiin tammikuun pystykaupoissa keskimäärin 65 euroa kuutiolta, mikä oli reaalisesti kaksi prosenttia vähemmän kuin joulukuussa. Mäntytukin keskihinta laski prosentin 61 euroon. Pystykauppojen tukkipuun reaalinen hintataso oli koko edelliseen vuoteen verrattuna kolme prosenttia matalampi.

Havukuitupuiden hintataso laski joulukuusta pari prosenttia. Kuitupuun reaalinen hintataso päätyi kuusi prosenttia koko edellisen vuoden hintoja matalammaksi.

On hyvä muistaa, että leimikon hakkuutapa vaikuttaa hintaan. Esimerkiksi tukki oli pystykauppojen uudistushakkuissa kolme prosenttia kalliimpaa ja harvennushakkuissa 14 prosenttia halvempaa kuin kaikissa pystykaupoissa keskimäärin.

Myös hankintapuiden hinnat laskivat joulukuulta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa