Puukauppa käynnistynyt vauhdikkaasti

Vuoden kahden ensimmäisen viikon ostot olivat yhteensä liki 1,7 miljoonaa kuutiota.

Puukauppaa on tehty alkuvuonna ahkerasti. Kahden ensimmäisen viikon ostot olivat Luonnonvarakeskuksen mukaan yhteensä liki 1,7 miljoonaa kuutiota, mikä on lähes 200 000 kuutiota enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Hintakehitys oli kaksijakoista. Niin tukkien kanto- kuin hankintahinnat olivat nousussa, sen sijaan kuitupuun hinnoissa nähtiin laskuakin.

Metsänhoitoyhdistysten ylläpitämällä Puumarkkinat.fi-sivustolla oli tänään tiistaina tarjolla 377 puukauppakohdetta, yhteensä 262 000 kuutiota.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa