Puukauppa piristyi elokuussa

Puun hinnat pysyivät suunnilleen entisellä tasolla.

Puukauppa piristyi elokuussa hiljaisen lomakauden jälkeen, kertoo Metsäteollisuus ry. Koko tammi-elokuun puun ostomäärä yksityismetsistä oli 20,1 miljoonaa kuutiota, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden vastaavan ajan keskiarvo.

Kuitupuun ostomäärä, 11,4 miljoonaa kuutiota, oli neljä prosenttia enemmän kuin viiden edellisen vuoden tammi-elokuussa. Tukkien ostomäärä oli 7,9 miljoonaa kuutiota, 15 prosenttia keskiarvoa vähemmän.

Kuusitukin ja kuusikuitupuun keskikantohinnat nousivat elokuussa yhden prosentin heinäkuusta. Muiden puutavaralajien keskikantohinnat pysyivät heinäkuun lukemissa.

Elokuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 56 euroa kuutiolta ja kuusitukista 60 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 37 ja 63 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 44 euroa kuutiolta ja vaihteli 32 ja 50 euron välillä.

Kuitupuiden keskikantohinta oli 17–20 euroa kuutiolta ja hinta vaihteli 11 ja 23 euron välillä.

Hintatasoon vaikuttavat muun muassa hakkuutapa, korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat