Puukauppakin hiljenee juhlataukoon

Miljoonaviikko on jäänyt taakse. Myös hinnat ovat pienessä laskussa.

Toissaviikon lähes miljoonaan kuutioon yltäneen kaupan jälkeen puukauppamäärät ovat lähteneet laskuun. Viime viikolla ostomäärä oli kuitenkin Luonnonvarakeskuksen mukaan edelleen 697 000 kuutiota. Se on noin 30 000 kuutiota enemmän kuin viikkoa aikaisemmin ja melko tarkkaan yhtä paljon kuin samaan aikaan viime vuonna.

Keskikantohinnat olivat kauttaaltaan hienoisessa laskussa. Ainoastaan mäntytukin koko maan keskihinta nousi, sekin vain kahdeksan senttiä.

Metsänhoitoyhdistysten ylläpitämässä Puumarkkinat.fi-palvelussa puukauppakohteiden tarjonta väheni edelleen. Tänään keskiviikkona myynnissä oli 276 kauppakohdetta, yhteensä 201 000 kuutiota.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa