Puukauppavuosi alkoi miljoonaviikoilla, viime vuodesta silti perässä

Kantohinnat olivat pääosin pienessä laskussa.

Vuoden kahdella ensimmäisellä viikolla tehtiin puukauppaa yhteensä yli miljoonan kuution verran. Metsäteollisuus ry:n puukaupan viikkoseurannan mukaan viikkojen yhteenlaskettu kauppamäärä oli 1,1 miljoonaa kuutiota.

Viime vuoden kahden ensimmäisen viikon puukauppamäärä oli kuitenkin vielä parisataatuhatta kuutiota enemmän.

Keskikantohinnoissa ei suuria muutoksia tapahtunut. Kuusitukki ja koivukuitu nousivat hieman, muuten hinnat olevat hienoisessa laskussa.

Hankintahinnoista tukkien hinnat laskivat, kuitupuiden hinnat puolestaan nousivat.

Katso tuoreimmat puunhinnat tästä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa